Uusi virstanpylväs on nyt saavutettu. No more Boxers girlfriend. Se en ole enää minä. Uusi elämä, uudet miehet, uudet kuviot, uudet mahdollisuudet, uudet haasteet. Elämä on kirja, joka koostuu monista kappaleista. Nyt alkaa uusi kappale elämässäni. Heitän kaiken vanhan p*skan pois. Unohdan viimeisen kuluneen vuoden ja sen tapahtumat. Unohdan kaiken vanhan, säilytän vain perheen ja ystävät, ei muuta vanhasta elämästä. Piste. The end.

26.09.2010 - 1.10.2011

Eka turhanpäiväinen bloggaus. Ei ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa mutta on sellainen olo että tekee mieli kirjoittaa tänne. Tämä mystinen tunne voi osittain johtua siitä,että mulla meni koulussa lukujärjestys uusiksi ja siitä seurasi tämmöinen lusmulukkari: MA; 8.05 - 10.45 TI; 11.40 - 14.20 KE; 13.05 - 15.45 TO; 9.30 - 13.15 PE; 8.05 - 14.20. Lusmulukkarin takia olin huolissani että ehdinkö saada 75 kurssia kolmella vuodella, mutta ehdin kyllä: 1.vuosi=25 kurssia 2.vuosi=34 kurssia (7,7,6,6,7) 3.vuosi=17 kurssia (7,6,4).

Ensi vuosi on sitten tiukka vuosi. Ei yhtään lusmuilua. Tämä vuosi oli nyt vain sellainen nuoruuden tyhmä aloituisvuosi. Voin sitten myöhemmin muistella tätä vuotta: sitä oltiin tyhmiä ekaluokkalaisia ja yritettiin mennä mahdollisimman rennosti.

Sitä eletään näemmä toukokuuta. Varsin keltaista toukokuuta, sillä ei missään ole juurikaan vihreää vielä,mutta keltaista kyllä löytyy. Ilmakin kylmeni huhtikuusta aika paljon, joten gladiaattorit ja farkkushortsit saavat luvan odottaa suosiolla vuoroaan kaapissa. Ehdin onneksi kuitenkin testata niitä jo ulkokäytössä, joten ehkä odottaminen ei sitten tunnu niin turhalta.

Kesäloman alkuun ei ole enää kuin 4 viikkoa. Ei ole vielä mitään suunnitelmia kesäksi, ehkäpä kuitenkin vierailu Kuusivaaraan on paikallaan. Pitäisi vain löytää sellainen ajankohta jollain mökki ei ole täpötäyteen tupattu sukulaisista. Sinne mennään rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei riehumaan.

Nyt on kriisin paikka. Rakas poikamme Miklo on kadonnut. Miklo on karannut kotoa auki olleesta ikkunasta. Ikkunassa oli kuitenkin eräänlainen lukko tai siis stoppari, joten on ihme miten Miklo on päässyt karkaamaan. Toivottavasti hän palaa kotiin ehjänä piakkoin. Taitaa olla niin että ulkokissa on aina ulkokissa, joten jos Miklo palaa, luulenpa että meidän on annettava hänet Lautiosaareen.

Sitten vähän iloisempiin aiheisiin. Ensi viikonloppuna minulle ja avokilleni on luvassa ohjelmaa. Ohjelmaa on vähän liikaakin, sillä meillä on täysi työ miettiä miten organisoimme kaiken meille sopivaksi. Lauantaina olisi luultavasti S:llä ottelu, jos vain vastustaja varmistuu. Sunnuntaina onkin sitten vappu, jolloin meidän on kutsuttu juhlimaan Liminkaan. Lauantai sotkee suunnitelmat pahasti, varsinkin jos S:llä on ottelu silloin. Toivottavasti kuitenkin asiat järjestyvät parhain päin.

Mummopäivä. Jeb, tänään taidan pitää sellaisen. Perinteinen mummopäivä on ihan oma keksintöni. Siihen sisältyy kotona istuksimista,aikaista heräämistä,suomalaisen musiikin kuuntelua,leipomista ja viltin alla löhöttämistä sekä ulos tuijottelua. Nimi ''mummopäivä'' tulee juuri noista asioista, sillä kaikki edellä mainitut asiat tuovat mieleeni hyvin vahvasti oman mummoni Kemijärvellä.

Perinteisen mummopäivän tyyliin en tietenkään raahaudu kouluunkaan tänään. Tämä on oikeastaan juuri se syy, miksi päätin pitää mummopäivän juuri tänään. Olin kyllä lähtenyt kouluun ja olinkin jo tien päällä kävelemässä, suurinpiirtein puolessa välissä, mutta alkoi sataa vettä kaatamalla. Tietenkään en ollut valmistautunut kaatosateeseen vaatetukseni osalta(legginssit,tunika,mokkatakki ja gladiaattorit), joten kastuin läpimäräksi. Ajatus oleskelusta koulussa läpimärissä vaatteissa hytisten ja täristen ei houkuttanut, eikä myöskään sen mahdolliset jälkiseuraukset olleet mieleeni (olenhan jo valmiiksi aivastellut melkoisen paljon viime päivinä, joten kuumetta en halua) .

Tulin siis kotiin viettämään mummopäivää. Tänään on myös muutenkin merkittävä päivä kuin ensimmäinen mummopäivä omassa kodissani. Nimittäin minun ja avokkini vuosipäivä. Tai voinko oikeastaan sanoa vuosipäivä...? Ehkäpä täytyisi sanoa merkkipäivä. Oli miten oli, seitsemän kuukautta sitten hän pyysi minua omakseen. Paljon on tuohon aikaan mahtunut riitoja ja kriisejäkin on ollut pari, mutta siltikin olemme onnellisia yhdessä. Otimmehan me juuri ison askeleen eteenpäin ja hänestä tuli avokkini. En ole vielä kertaakaan katunut päätöstämme muuttaa yhteen.