Uusi virstanpylväs on nyt saavutettu. No more Boxers girlfriend. Se en ole enää minä. Uusi elämä, uudet miehet, uudet kuviot, uudet mahdollisuudet, uudet haasteet. Elämä on kirja, joka koostuu monista kappaleista. Nyt alkaa uusi kappale elämässäni. Heitän kaiken vanhan p*skan pois. Unohdan viimeisen kuluneen vuoden ja sen tapahtumat. Unohdan kaiken vanhan, säilytän vain perheen ja ystävät, ei muuta vanhasta elämästä. Piste. The end.

26.09.2010 - 1.10.2011

Eka turhanpäiväinen bloggaus. Ei ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa mutta on sellainen olo että tekee mieli kirjoittaa tänne. Tämä mystinen tunne voi osittain johtua siitä,että mulla meni koulussa lukujärjestys uusiksi ja siitä seurasi tämmöinen lusmulukkari: MA; 8.05 - 10.45 TI; 11.40 - 14.20 KE; 13.05 - 15.45 TO; 9.30 - 13.15 PE; 8.05 - 14.20. Lusmulukkarin takia olin huolissani että ehdinkö saada 75 kurssia kolmella vuodella, mutta ehdin kyllä: 1.vuosi=25 kurssia 2.vuosi=34 kurssia (7,7,6,6,7) 3.vuosi=17 kurssia (7,6,4).

Ensi vuosi on sitten tiukka vuosi. Ei yhtään lusmuilua. Tämä vuosi oli nyt vain sellainen nuoruuden tyhmä aloituisvuosi. Voin sitten myöhemmin muistella tätä vuotta: sitä oltiin tyhmiä ekaluokkalaisia ja yritettiin mennä mahdollisimman rennosti.

Sitä eletään näemmä toukokuuta. Varsin keltaista toukokuuta, sillä ei missään ole juurikaan vihreää vielä,mutta keltaista kyllä löytyy. Ilmakin kylmeni huhtikuusta aika paljon, joten gladiaattorit ja farkkushortsit saavat luvan odottaa suosiolla vuoroaan kaapissa. Ehdin onneksi kuitenkin testata niitä jo ulkokäytössä, joten ehkä odottaminen ei sitten tunnu niin turhalta.

Kesäloman alkuun ei ole enää kuin 4 viikkoa. Ei ole vielä mitään suunnitelmia kesäksi, ehkäpä kuitenkin vierailu Kuusivaaraan on paikallaan. Pitäisi vain löytää sellainen ajankohta jollain mökki ei ole täpötäyteen tupattu sukulaisista. Sinne mennään rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei riehumaan.

Nyt on kriisin paikka. Rakas poikamme Miklo on kadonnut. Miklo on karannut kotoa auki olleesta ikkunasta. Ikkunassa oli kuitenkin eräänlainen lukko tai siis stoppari, joten on ihme miten Miklo on päässyt karkaamaan. Toivottavasti hän palaa kotiin ehjänä piakkoin. Taitaa olla niin että ulkokissa on aina ulkokissa, joten jos Miklo palaa, luulenpa että meidän on annettava hänet Lautiosaareen.

Sitten vähän iloisempiin aiheisiin. Ensi viikonloppuna minulle ja avokilleni on luvassa ohjelmaa. Ohjelmaa on vähän liikaakin, sillä meillä on täysi työ miettiä miten organisoimme kaiken meille sopivaksi. Lauantaina olisi luultavasti S:llä ottelu, jos vain vastustaja varmistuu. Sunnuntaina onkin sitten vappu, jolloin meidän on kutsuttu juhlimaan Liminkaan. Lauantai sotkee suunnitelmat pahasti, varsinkin jos S:llä on ottelu silloin. Toivottavasti kuitenkin asiat järjestyvät parhain päin.

Mummopäivä. Jeb, tänään taidan pitää sellaisen. Perinteinen mummopäivä on ihan oma keksintöni. Siihen sisältyy kotona istuksimista,aikaista heräämistä,suomalaisen musiikin kuuntelua,leipomista ja viltin alla löhöttämistä sekä ulos tuijottelua. Nimi ''mummopäivä'' tulee juuri noista asioista, sillä kaikki edellä mainitut asiat tuovat mieleeni hyvin vahvasti oman mummoni Kemijärvellä.

Perinteisen mummopäivän tyyliin en tietenkään raahaudu kouluunkaan tänään. Tämä on oikeastaan juuri se syy, miksi päätin pitää mummopäivän juuri tänään. Olin kyllä lähtenyt kouluun ja olinkin jo tien päällä kävelemässä, suurinpiirtein puolessa välissä, mutta alkoi sataa vettä kaatamalla. Tietenkään en ollut valmistautunut kaatosateeseen vaatetukseni osalta(legginssit,tunika,mokkatakki ja gladiaattorit), joten kastuin läpimäräksi. Ajatus oleskelusta koulussa läpimärissä vaatteissa hytisten ja täristen ei houkuttanut, eikä myöskään sen mahdolliset jälkiseuraukset olleet mieleeni (olenhan jo valmiiksi aivastellut melkoisen paljon viime päivinä, joten kuumetta en halua) .

Tulin siis kotiin viettämään mummopäivää. Tänään on myös muutenkin merkittävä päivä kuin ensimmäinen mummopäivä omassa kodissani. Nimittäin minun ja avokkini vuosipäivä. Tai voinko oikeastaan sanoa vuosipäivä...? Ehkäpä täytyisi sanoa merkkipäivä. Oli miten oli, seitsemän kuukautta sitten hän pyysi minua omakseen. Paljon on tuohon aikaan mahtunut riitoja ja kriisejäkin on ollut pari, mutta siltikin olemme onnellisia yhdessä. Otimmehan me juuri ison askeleen eteenpäin ja hänestä tuli avokkini. En ole vielä kertaakaan katunut päätöstämme muuttaa yhteen.

Ensimmäinen vierailu muuttoni jälkeen (L)Autiosaareen on takana. Kaikki meni juuri kuten olin aavistellutkin. Tai ainakin melkein. Mikään ei ollut muuttunut. Talo oli vain hiljaisempi ja tyhjempi. Tuoksu oli tunkkainen ja tunnelma oli jollakin tapaa eloton. Kaikki meni kuitenkin suurinpiirtein hyvin ja olihan ihan mukavaa nähdä isää. Näin myös mummoa ja tämän miesystävää pitkästä aikaa.

Onneksi ollaan kuitenkin nyt taas kotona. Meillä on hoidossa Kallekin, oma ihana vanhusmaatiaisemme. Mukavampaa kissaa saa hakea ja kaukaa!

Vihdoin ja viimeinkin kotimme on suurimmilta osin valmis. On ihanaa toimia itse emäntänä. Ei ole muita emännöimässä. Vain minä. Keittiön kruunaamaton kuningatar!! Isäntiäkin on onneksemme vain yksi tässä huushollissa, joten ei tule mitään valtaisteluja... ellei sitten oteta huomioon hetkittäisiä kiukustumisia isännän ja emännän välillä. Mutta niin, koti alkaa siis pikku hiljaa olemaan valmis ja tuntuukin jo ihan mun omalta kodiltani. Uusi koulu on alkanut ja siellä menee ihan hyvin. Suuremmalta draamalta on siis kaikin osin ihme kyllä vältytty.

Tässä sitä nyt sitten istutaan omassa kodissani. Rakas avomieheni ei ole kotona, täällä vallitsee ihana harmonia ja tyyneys. Rakas poikamme (eli tarkoitan kissaamme) Miklo nukkuu tietokoneen näppäimistöön nojaten. Televisiosta soi musiikkia. Kanavana on the voicen televisio. Tunnelma on varsin mukava. Koti on siisti, ei tip top, mutta siisti.

Nyt kun ajattelen, tämä isän luota muuttaminen omaan kotiin on herättänyt minussa todellisen kodin hengettären eloon. Eilenkin kun odotin avomiestäni kotiin (kyllä,rakastan avomies sanan käyttöä :D ) niin laitoin ruuan uuniin ja siistin kodin. Olen jopa innostunut leipomaan taas. Ja netissä selailen usein ruokaohjeita ja reseptejä.

Sitten muihin asioihin. Tämän päivän suunnitelmissa olisi käydä äidin kanssa ahtikirkossa. Kirkkoon siis pitkästä aikaa. Peurasaaren kappeli, klo 18.00. Saa nähdä millainen on ahtikirkko jumalanpalvelus, en ole nimittäin ikinä ennen käynyt sellaisessa jumalanpalveluksessa. Mahtaakohan siellä olla ehtoollistakaan? 

 Muutosten tuulet puhaltavat nyt parhaillaan. En ole juuri ehtinyt päivitellä mitään tänne blogiinikaan, mutta nyt olen hiukan päivitellyt sitä: esimerkiksi blogin nimi on vaihtunut elämäntilanteeni huomion ottaen sopivammaksi. Erittäin paljon on taas ehtinyt tapahtua tuona epäaktiviisena bloggausaikana. On tullut ero ja on tullut come back, on päätetty yhteenmuutosta ja yhteiestä tulevaisuudesta, on tehty päätöksiä ja on tullut välirikkoja. Kaikesta huolimatta olen nyt erittäin tyytyväinen ja onnellinen. Niin ja täytinhän minä 17-vuottakin tuossa välissä ja löysin rakkaan lapsuudenystäväni! Tajusin myös että rakastan 70-luvun musiikkia!!

Eli muuttohommat ovat siis parhaillaan menossa. Musta tulee taas kemiläinen!! On se mukavata! Ja vielä mukavampaa on se että musta tulee samalla avovaimokin. Jänskää!!  

Yksi aloittaa, toinen kertoo kantansa,kolmas hyppää mukaan, neljäs kuule jostain jotain, viides on sivuosassa,kuudes mukaan. SOPPA!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2011!!!!!

Eilen kävin shoppailemassa eka kertaa tälle vuodelle. Vingutin hiukkasen joululahjaksi saamaani subwayn lahjakorttia. Tuli ostettua aivan ihania vaatteita. Eikä mitään mustaa tullut mukaan. Kiitos tammialesta!!! Vilan vaatteet olisivat muuten aika kalliita jos hamstraisi saman kasan vaatteita kuin minä eilen ja ei olisi tammialea. Ihan kiva saalis tuli. Olen tyytyväinen, erittäin tyytyväinen. Elikkä näin siis avasin tämän vuoden shoppauskauteni.

Lisää hyviä uutisia tulossa. Nimittäin tämän tytön inttileskeys loppuu kolmen päivän päästä. S on suorittanut puolen vuoden asepalveluksensa perjantaina. Vihdoinkin! Inttilesken osa ei ole mitenkään hauska. Joudut jatkuvasti olemaan eräänlainen sihteeri, kun sinulta tullaan kyselemään että milloin on seuraavan kerran lomilla tms. Ja sitten on tietysti se oma jaksaminen. Joudut jaksamaan yksin ja vaikka kaipaisit läheisyyttä, hellää kosketusta, se ei vain onnistu sillä mielitiettysi on armeijassa. Ja juuri kun teillä on ilo ylimmillään ja kaikki on hyvin, on hänen palattava takaisin.

Onneksi tuo aika on kuitenkin pian ohitse. Vielä kolme päivää. Mielestäni olen kestänyt ihan kohtuu hyvin, vaikka meidän ''tarinamme'' alkoikin kesken armeijan. Hyvin on kestetty tämäkin, joten miksi emme siis kestäisi muutakin. Varmasti olemme onnellisia yhdessä.  Meidän tarinaamme ei armeija onnistunut sotkemaan, ja toivon ettei se sotke minkään pariskunnan yhteiseloa erityisemmin. Se on sitten jo eri juttu jos näin käy. En edes halua ajatella jos meille olisi käynyt noin. Tai olihan meilläkin vaikeutemme ja mm. viikon kestävä ''tauko'' mutta sekin loppui tosiaan viikkon vaikka piti kestää loppu armeijan. Tässä sitä nyt kuitenkin taas ollaan, onnellisena pariskuntana. Niin ja pian vielä onnellisempana, kunhan perjantai koittaa.